Adressit.com

Selkeät rajat Yaran toiminnalle, asukkaiden hyvinvointi, luonto ja vesistöt etusijalle

U Ulla Santti · FI

Me allekirjoittaneet vaadimme selkeitä rajoja Yara Suomi Oy:n toiminnalle Siilinjärvellä.

Siilinjärven luonto, vesistöt ja asuinympäristöt ovat arvokkaita paitsi alueen asukkaille myös mökkiläisille, matkailijoille, luonnossa liikkujille sekä kaikille, jotka pitävät tärkeänä puhdasta ympäristöä ja turvallista elinympäristöä tuleville sukupolville. Teollisen toiminnan vaikutukset eivät kosketa vain yhtä aluetta tai yhtä ihmisryhmää, vaan ne ulottuvat laajasti ympäristöön ja ihmisten hyvinvointiin.

Alueen asukkaat ovat jo pitkään joutuneet elämään teollisen toiminnan vaikutusten keskellä. Melu, pöly, liikenne, ympäristöhaittojen pelko sekä epävarmuus alueen tulevaisuudesta kuormittavat monien arkea. Katsomme, että oikeus terveelliseen, turvalliseen ja rauhalliseen elinympäristöön on turvattava nykyistä paremmin.

Vaadimme, että Yaran toiminnalle asetetaan selkeät ja sitovat rajat siten, että lähialueiden asukkaiden hyvinvointi, terveys, asumisrauha, luonto sekä vesistöt asetetaan etusijalle.

Vastustamme voimakkaasti suunnitelmia, jotka lisäävät nykyisen toiminnan haittoja tai laajentavat vaikutuksia entisestään. Tämä koskee erityisesti suunniteltua kipsikasan laajennusta sekä muita hankkeita, jotka kasvattaisivat ympäristö ja asumishaittoja lähialueilla.

Asukkaiden näkökulmasta hyväksyttävä vaihtoehto on VE0, laajennusta ei toteuteta. Yara Suomi Oy on suunnitellut kaivoksen laajentamista Laukansaloon, mikä herättää lähialueiden asukkaissa merkittävää huolta ympäristövaikutuksista, asumisrauhan heikkenemisestä sekä alueen turvallisuudesta ja viihtyisyydestä. 

Vaadimme, että

• nykyisen toiminnan vaikutuksille asetetaan selkeät rajat ja valvonta
• asukkaiden hyvinvointi, turvallisuus ja asumisrauha asetetaan etusijalle päätöksenteossa
• kipsikasan laajennuksesta ja muista haittoja lisäävistä hankkeista luovutaan
• kuntalaisia kuullaan aidosti ennen alueeseen vaikuttavia päätöksiä

Haluamme, että alueen ihmisillä on mahdollisuus elää kotonaan rauhassa ilman jatkuvaa huolta ympäristön, terveyden tai elinympäristön heikkenemisestä.

Allekirjoita adressi puhtaan ympäristön, turvallisuuden, asumisrauhan ja vastuullisen päätöksenteon puolesta.

Yaralle Rajat -ryhmän puolesta,

Ulla Santti

Kari Heimonen, Heikki Kasurinen, Katariina Syväys, Heikki Jääskeläinen, Kari Hartikainen, Timo Siili, Jaana Hiltunen, Vesa Vainikainen, Marja Soranta ja Aira Roivainen

Jaa tämä adressi

Auta tätä adressia saamaan lisää allekirjoituksia.

Liitä linkki viestiin ja lähetä se ystäville, jotka saattaisivat allekirjoittaa.




Maksullinen mainonta

Adressit.com mainostaa tätä adressia 3,000 henkilölle.

Lisätietoja…

Budjetti 5 € Muokkaa
Maksutapa
OsuuspankkiNordeaHandelsbankenDanske BankAktiaS-PankkiPOP PankkiSäästöpankkiÅlandsbankenOma Säästöpankki
MobilePay
Google Pay
Apple Pay
Visa / Mastercarddebit tai credit
PayPal

Valitse maksutapa jatkaaksesi.


Warning: Undefined global variable $page_load_start_time in /opt/petitions/public_html/site_functions.inc.php on line 4493

Warning: Undefined global variable $page_load_start_time in /opt/petitions/public_html/site_functions.inc.php on line 4508